ENDEGRA vernissage 2013

 

 

1.8.–31.8.2013
Työskentelyjakso TAIKE-Kaakkois-Suomen toimipisteen taiteilijaresidenssissä, Berliini
Working and living at an artist residency in Berlin, Germany

11.–17.8.2013
ENDEGRA: kansainväliseen taidegrafiikan työpajaan osallistuminen, Dresden, Saksa
Taking part in ENDEGRA’s international printmaking workshop in Dresden, Germany

Elokuun vietin Saksassa. Sain TAIKE:n Kaakkois-Suomen toimipisteen taiteilijaresidenssistä huoneen kuukaudeksi. Alun perin aika oli 1,5 kk, mutta koska kyseisen residenssin toiminta päättyy syyskuusta alkaen, lyheni minun residenssiaikani hieman. En ehtinyt työskennellä tässä ajassa niin intensiivisesti kuin olisin toivonut. Matka oli siitä huolimatta onnistunut, sillä ehdin kuitenkin kiertää lukuisia gallerioita ja museoita ja tapasin paljon paikallisia taiteilijoita ja muuta kulttuuriväkeä. Kävin mm. berlinerpoolin järjestämällä performanssitaideluennolla, katsomassa performanssitaidetta Musterzimmerissä sekä katsastin Galerie Pleikun näyttelytilan sillä olen järjestämässä sinne yksityisnäyttelyä joulukuussa.

Vietin myös viikon Dresdenissä kansainvälisessä taidegraafikoiden tapaamisessa ja workshopissa. Tapahtuman järjesti ENDEGRA (European Network for Development and Education in Printmaking), ja isännöivä grafiikanpaja tällä kertaa oli Grafikwerkstatt Dresden.
Workshopin teemana oli Topography and Typography. Viikko oli intensiivinen ja sisälsi luentoja, niin typografiasta kuin maisemasta taiteessa, ja vierailimme Kupferstichkabinettissa katsomassa mm. Albrecht Dürerin alkuperäisiä kuparikaiverruksia. Pääsimme myös vierailemaan paikallisella kirjapainopajalla, jossa käytetään yhä vanhaa monotype-kirjapainotekniikkaa. Ja tietysti, teimme grafikkaa. Sain työskennellä syväpainon parissa upeissa Grafikwerktatt Dresdenin tiloissa. Painoin myös itselleni uudet käyntikortit. Tapahtumaan sisältyi myös ryhmänäyttely Galerie Einhornissa.

2013-08-16 17.20.462013-08-16 18.27.25